Sastamalan kaupunki - Kaupungin koronatilannetiedotteet
Takaisin ylös

Sastamalan kaupunki

in English По-русски

Termillä ei löydetty valmiita ehdotuksia hakusanalle. Voit kuitenkin suorittaa haun painamalla enteriä.

Kaupungin koronainfo

Sastamala jakaa tällä viikolla ruokakassit etäopetuksen oppilaille

12.05.2020

Sastamalassa jaetaan ruokakasseja esi- ja perusopetuksen sekä lukio-opetuksen etäoppilaille. Jakaminen alkoi maanantaina 11.5. ja jatkuu keskiviikkoon 13.5. asti. Ruokakassit on tarkoitettu etäopetuksen oppilaille ja opiskelijoille, esi- ja perusopetuksessa sekä lukio-koulutuksessa. Kasseja jaetaan yhteensä noin 1700 kappaletta ennakkoilmoitusten perusteella. Ruokakassien sisällön on suunnitellut Servi Oy. Kassin sisältö on monipuolinen ja siellä on muun muassa kasviruokavalion mukaisia tuotteita. Kestokassiin pakatut tuotteet painavat yhteensä noin 14 kg. Ruokakasseissa on tuotteiden lisäksi Servin kokoama reseptivihko, josta saa ideoita siitä mitä sisällöstä voi valmistaa.

Ruokakassien jakamisesta vastaa Servi yhteistyössä koulun henkilöstön kanssa. 1700 ruokakassin kokoaminen ja jakelu on iso operaatio ja onkin vaatinut paljon henkilöstöä Serviltä. Lisäksi myös perusopetuksen työntekijöitä on ollut mukana kassien kokoamisessa ja jakelussa. Huoltajille ja opiskelijoille on tiedotettu noutopisteistä ja aikataulusta Wilmassa.

Ruokakasseilla korvataan kouluruokailua etäopetuksen jakson ajalta. Sastamalassa on ollut koko etäopetuksen ajan mahdollisuus saada kouluruokaa, ensin koululla ruokaillen ja sitten nouto-annoksina. Huoltajakyselyn perusteella päädyttiin jakamaan ruokakassit sillä erityisesti kuljetusoppilaiden oli hankalaa tulla hakemaan noutoaterioita kesken koulupäivää.

Ruokakassin sisältö: ananasmurska, pähkinäsekoitus, rusinat, tomaattimurska, perunamuusijauhe, pikariisi, kaurahiutale, näkkileipä, tonnikala, nuudelit, vähälaktoosinen maito, kaurajuoma, omenatäysmehu, mansikkakiisseli, ketsuppi, kikherneet, kasvishernekeitto, naudan jauheliha hernekeitto, valkoiset pavut, riisikakku, soijarouhe, kananmunia, porkkanaa, omenoita, kurkku, rypsiöljy ja reseptivihkonen. Lukiolaisten ruokakassissa (pidempi etäopetusaika) lisäksi kahvia, teetä ja välipalapatukoita.

14.5. esi- ja perusopetuksessa palataan lähiopetukseen. Kouluruokajärjestelyissä on huomioitu turvallisuus ja hygienia. Ruokailua ruokaloissa on porrastettu, osittain ruokaillaan luokissa ja retkien myötä myös ulkona eväsruokailussa. Poikkeusolojen aikana kouluruokailua toteutetaan erilaisin keinoin. Servi on pystynyt vastaamaan hyvin muuttuviin tarpeisiin kouluruokailun osalta ja kouluruokailu on voitu toteuttaa laadukkaasti poikkeusolosuhteista huolimatta.

ETÄOPETUSOPPILAIDEN RUOKAKASSIEN NOUTAMINEN 11.5.-13.5. 

 

Ruokakassit jaetaan seuraavan aikataulun ja noutopisteiden mukaisesti. Kassin voi noutaa perhe, joka on aiemmin ilmoittanut haluavansa kassin tai noutoruoan tai jonka lapsi on tähän asti noutanut noutoruokaa. Ruokakassit on jaettu ilmoitusten perusteella seuraaviin noutopisteisiin. Noutopisteistä noudetaan sekä esiopetuksen, perusopetuksen että lukio-opiskelijoiden kassit.  

 

Noutoaikoja on porrastettu eri päiville, jotta vältettäisiin liian suuria kokoontumisia. Tiettyihin hetkiin saattaa kuitenkin muodostua jonoja, joten huomioidaan jonottaessa turvavälit ja tullaan paikalle vain terveinä. Noudettaessa ilmoitetaan nimi, koulu ja luokka. Huomioikaa, että ruokakassi painaa noin 14kg.  Ruokakassi on koottu tämänhetkisen saatavuuden mukaan mahdollisemman monipuoliseksi.

 

Keskustan alueella jako keskitettiin Sylväälle. Noutopaikat ovat Sylvään koulun etu- ja takapiha.   

 

Noutopisteet ja aikataulu: 

 

Sylvään koulu (etu- ja takapihan noutopisteet): 

  • MA 11.5. klo 14-17
    • Vareliuksen koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikkana alun perin Varelius
    • Sylvään koulun oppilaat 
    • Vammalan lukion opiskelijat
  • TI 12.5. klo 14-17
    • Muistolan koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka alun perin Muistola
    • Sylvään koulun oppilaat
    • Vammalan lukion opiskelijat
  • KE 13.5. klo 14-17
    • Marttilan koulun oppilaat
  • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka alun perin Marttila
    • Sylvään koulun oppilaat
    • Vammalan lukion opiskelijat

 

Stormin koulu: 

  • MA 11.5. klo 14-17
    • Stormin koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Stormin koulu
    • alueen Sylvään koulun oppilaat
    • alueen lukiolaiset 

 

Tyrväänkylän koulu: 

  • TI 12.5. klo 14-17
    • Tyrväänkylän oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Tyrväänkylän koulu
    • alueen Sylvään koulun oppilaat 
    • alueen lukiolaiset

 

Kiikan koulu: 

  • MA 11.5. klo 14-17
    • Kiikan koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Kiikan koulu
    • alueen Äetsän koulun oppilaat
    • alueen lukiolaiset 

 

Pehulan koulu: 

  • TI 12.5. klo 14-17
    • Pehulan koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Pehulan koulu
    • alueen Äetsän koulun oppilaat
    • alueen lukiolaiset 

 

Toukolan koulu: 

  • MA 11.5. klo 14-17
    • Toukolan koulun oppilaat
  • alueen yläkoululaiset
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Toukolan koulu
    • alueen lukiolaiset 

 

Suodenniemen koulu: 

  • TI 12.5. klo 14-17 Suodenniemen koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Suodenniemen koulu
    • alueen yläkoululaiset (Sylvää+MYK)
    • alueen lukiolaiset 

 

Mouhijärven yhteiskoulu: 

  • MA 11.5. klo 14-17
    • Mouhijärven yhteiskoulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Mouhijärven yhteiskoulu
    • alueen lukiolaiset 

 

Häijään koulu: 

  • TI 12.5. klo 14-17
    • Häijään koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Häijään koulu
    • alueen yläkoululaiset
    • alueen lukiolaiset 

 

Karkun koulu: 

  • MA 11.5. klo 14-17
    • Karkun koulun oppilaat
    • esiopetuksen oppilaat, joilla hakupaikka Karkun koulu
    • alueen yläkoululaiset
    • alueen lukiolaiset 

Lisätietoja: Perusopetuksen opetuspäällikkö Kati Heikkilä, 040 648 2240, kati.heikkila@sastamala.fi

                     Varhaiskasvatuksen päällikkö Jarmo Korhonen, 040 482 1420, jarmo.korhonen@sastamala.fi

                     Vammalan lukion rehtori Leeni Kirvesmäki, 050 368 0913, leeni.kirvesmaki@sastamala.fi

                     Servi, palvelupäällikkö Tuulia Ylinen, 040 8384163, tuulia.ylinen@servi.fi

Takaisin