Sastamalan kaupunki - Blogi
Takaisin ylös

Sastamalan kaupunki

in English По-русски

Termillä ei löydetty valmiita ehdotuksia hakusanalle. Voit kuitenkin suorittaa haun painamalla enteriä.

Ajankohtaista


Tällä sivulla ei ole ajankohtaisia tiedotteita.

  RSS

Sastamalan kaupungin blogi

Tervetuloa Sastamalan kaupungin blogiin! Blogi avaa ikkunoita kaupungin eri yksiköihin ja kertoo työntekijöiden kertomana, millaisia palveluita kaupunki asiakkailleen tuottaa tai mitä, esimerkiksi lainsäädännöllisiä asioita, palveluiden taakse kätkeytyy, millaista arkea eri toimipisteissä eletään — ja keitä ovat ihmiset kaiken takana.  

Tervetuloa tutustumaan!

Blogi on Sastamalan kaupungin, kunkin yksittäisen bloggauksen kirjoittajan tiedot löydät kyseisen tekstin lopusta.

RSS
17. helmikuuta 2017 10.10

Vuonna 2016 Sastamalassa alettiin suunnitella uutta ehkäisevän- ja vaikuttavan päihdetyön mallia. Toiminnan suunnittelu alkoi perhepalveluverkoston verkostoiltapäivässä, jonka jälkeen perustettiin työryhmä jatkamaan suunnittelua. Työryhmä on moniammatillinen tiimi, jonka jäsenet työskentelevät mm. nuorisotyössä, psykososiaalisissa palveluissa, Saskyssä sekä lastensuojelussa.  

Suunnittelun pohjaksi otettiin Lohjalla kehitetty Omin jaloin malli sekä Varsinais-Suomessa käytössä oleva Valomerkki. Syksyn aikana koulutettiin iso joukko kaupungin eri toimijoita toimimaan Omin jaloin sekä Valomerkki -puhuttelijoina. Uusi toimintamalli sai nimekseen Roti.

Olen saanut olla alusta asti työryhmässä suunnittelemassa päihdemallia ja on ollut hienoa huomata, että kaupungilla pystytään tekemään joustavasti yhteistyötä eri hallintokuntien välillä. Vaikka suunnittelupalavereihin ja koulutuksiin on käytetty paljon aikaa, on niillä saavutettu hyvä ja uskoakseni toimiva ehkäisevän päihdetyön malli.

Nuoren jäädessä ensimmäistä kertaa kiinni päihteiden käytöstä, hänelle ja vanhemmille tarjotaan mahdollisuutta Valomerkki-keskusteluun. Keskustelu käydään yhdessä nuoren ja vanhempien kanssa. Omin jaloin -malli otetaan käyttöön, jos nuori jää useammin kiinni päihteiden käytöstä, tai jos Valomerkin jälkeen tulee tarve useammalle keskustelulle. Omin jaloin -keskustelut käydään yhdessä työntekijän ja nuoren kanssa.

Roti on otettu syksyn aikana käyttöön ja keskusteluja on käyty jo muutamien nuorten, sekä vanhempien kanssa. Tässä vaiheessa kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Koska puhuttelijoita on paljon, keskustelut eivät kuormita liikaa yksittäisiä työntekijöitä ja kaikki pystyvät hoitamaan perustyönsä kunnolla.

Vanhemmat voivat myös itse ottaa yhteyttä ja pyytää keskustelua, jos kokevat tarvitsevansa sitä. Yhteydenotto tapahtuu helpoiten sastamalannuoret.fi-sivujen kautta.  

Janne Kallio
nuorisotyöntekijä


16. joulukuuta 2016 9.40

Pakkasaamuna perheohjaajan päivä alkaa monesti auton ikkunoiden skrapaamisella kotipihalla. Kotipihalta suuntaan auton nokan kohti toimistoa. Päivän ensimmäisiin askareisiin kuuluu yleensä kirjallisia töitä, kuten sähköpostien lukua ja kirjausten tekemistä edelliseltä iltapäivältä. Aamuteen lomassa vaihdetaan työkavereiden kanssa edellisen iltapäivän kuulumiset ja käydään läpi tulevaa päivän ohjelmaa.

Perhe 1


Päivän ensimmäiselle kotikäynnille pakkaan mukaani yhdessä perheen vanhempien kanssa jo aiemmin sovitun viikkokalenteripohjan sekä tarpeellisia kuvia sen käyttöä varten. Kotikäynnillä laitamme ensin time-timeriin ajan, jolloin tehdään asioita, jotka perheohjaaja määrittelee. Tällä kertaa tämän ajan puitteissa rakennetaan yhdessä perheen ensimmäinen viikkokalenteri ja käydään lasten kanssa läpi, mitä kuvia kalenteriin laitetaan. Vanhempien kanssa käydään vielä läpi, miten kalenterin käyttö ihan perusarjessa tapahtuu ja puuttuuko jotain tarpeellisia kuvia. Lisäksi vaihdetaan kuulumisia ja jutellaan arjen tapahtumista, muistellaan mitä viime viikolla olleessa palaverissa sovittiinkaan ja sovitaan seuraavan kotikäynnin ajankohta. Lopuksi kelloon asetetaan aika, jolloin tehdään lapsen kanssa hänen valitsemaansa juttua. Usein nappaan toimistolta mukaani vaikkapa jonkun pelin, jota voimme yhdessä pelata.

Perhe 2

Kotikäynnin jälkeen kurvaan takaisin toimistolle. Jälleen on luvassa kirjallisia töitä ja yhteydenpitoa perheiden ja eri toimijatahojen kanssa. Kotikäyntejä, puheluita, tekstiviestejä, palavereita, peruuntumisia ja uusien aikojen sopimista; sitä on perheohjaajan arki useimmiten. Muutoksiin suhtaudutaan joustavasti ja työt muokataan aina tilanteen mukaan. Aamulla ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.

Perhe 3

Lounaan jälkeen on vuorossa palaveri, jossa yhdessä työntekijäporukalla pyrimme kehittämään Sastamalan perhepalveluita aina vain toimivampaan suuntaan. Mietimme verkostotyön tärkeyttä ja suunnittelemme käytännön asioita paremman verkostotyön tekemiselle. Tutustumme tietysti samalla toisiimme, joka entisestään helpottaa yhteistyön tekemistä yli organisaatiorajojen.

Iltapäivällä tapaan nuoren kolmannen kerran Omin Jaloin –menetelmän tehtävien parissa. Tällä kertaa pohdimme nuoren sosiaalisia ympäristöjä sekä vapaa-aikaan, kouluun ja seurusteluun liittyviä asioita. Omin Jaloin on Sastamalassa melko uusi ennaltaehkäisevän työn muoto, jossa työskennellään tiiviisti nuoren kanssa monia eri aihealueita läpikäyden ja niitä ristiin peilaten. Työskentelymuoto on nuorta arvostava ja hänen omaa ajatteluaan herättävä valmis paketti tehtäviä, joita tehdään yhdessä työntekijän kanssa.

Päivä on ollut jälleen mielenkiintoinen ja vaihteleva. Paluumatkalla on aika siirtää ajatukset kotiasioihin ja keskittyä olemaan äiti. Työpäivän päättyessä auringonlaskun aikaan, saattaa maisema olla silmiä hivelevän kaunis, pysähdyn hetkeen nauttimaan siitä.

Perhe 4


Onnella ei ole huomista päivää;
sillä ei ole eilistäkään;
se ei ajattele tulevia;
sillä on vain nykyisyys,
eikä sekään ole kokonainen päivä,
vaan silmänräpäys.


-Ivan Turgenev

 

Kirjoittaja:

Krista Päkärä
perheohjaaja


7. lokakuuta 2016 13.20

Perusopetuksen uusi opetussuunnitelman on otettu käyttöön elokuussa alakouluissa ja yläkouluissa uudistus tulee voimaan vaiheittain vuoteen 2019 mennessä. Valtakunnallisen uudistuksen tavoitteena on turvata lapsille ja nuorille tarpeelliset tiedot ja taidot sekä innostaa kaikkia oppimaan.

Opetuksessa pyritään vahvistamaan oppilaan aktiivisuutta, lisäämään opiskelun merkityksellisyyttä ja mahdollistamaan onnistumisen kokemuksia kaikille oppilaille. Lapsia ja nuoria ohjataan ottamaan vastuuta opiskelustaan. Oppilas opettelee asettamaan tavoitteita, ratkaisee ongelmia ja arvioi oppimistaan. Uusi opetussuunnitelma korostaa erityisesti vuorovaikutusta ja yhdessä oppimista. Opettajan tehtävänä on opettaa ja ohjata oppilaita elinikäisiksi oppijoiksi. Opetuksessa huomioidaan oppilaiden yksilöllisiä tapoja oppia ja oppilaita tuetaan oppimisessa. Oppimista tapahtuu myös luokkahuoneen ulkopuolella erilaisissa ympäristöissä. Opetuksessa hyödynnetään teknologiaa ja hyödynnetään monipuolisia työtapoja.

Oppiaineiden sisältöjä on uudistettu vastaamaan paremmin yhteiskunnan ja tulevaisuuden tieto- ja taitovaatimuksia. Muutoksia on tullut myös oppiaineiden aloitusajankohtiin. Esimerkiksi yhteiskuntaoppia ja toista kotimaista kieltä opetetaan nyt alemmilla luokilla kuin aikaisemmin.

Oppiaineiden opetuksessa korostetaan nyt laaja-alaista osaamista. Oppiaineisiin liittyen opiskellaan mm. oppimisen ja työelämän taitoja, itsestä huolehtimista, vuorovaikutusta, osallisuutta, monilukutaitoa, yrittäjyyttä sekä vaikuttamista. Myös tieto- ja viestintäteknologiataidot ovat osa laaja-alaista osaamista. Opetussuunnitelmaan on tuotu uutena esimerkiksi ohjelmointi osaksi matematiikan tavoitteita. Oppilaat oppivatkin jo alaluokilla ohjelmoinnin alkeita. Tämä tehdään esimerkiksi leikkien ja pelien muodossa.

pehula_1 

Joka koulussa on lukuvuosittain ainakin yksi selkeä teema, projekti tai jakso, jossa yhdistellään eri oppiaineiden sisältöjä ja käsitellään valittua aihetta useiden oppiaineiden näkökulmista. Näitä jaksoja kutsutaan monialaisiksi oppimiskokonaisuuksiksi. Myös oppilaat osallistuvat monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnitteluun. Valinnaiset aineet sijoittuvat entistä enemmän myös alemmille vuosiluokille.

Myös arvioinnissa tapahtuu uudistuksia. Olennaista on arviointimenetelmien monipuolisuus ja arviointi, joka ohjaa ja edistää oppimista. Opintojen edistymisestä on annettava riittävän usein tietoa oppilaalle ja huoltajille. Palautetta annetaan myös muulla tavoin kuin todistusten avulla. Sastamalassa käyttöön otetaan muun muassa arviointikeskustelut.

Kodin ja koulun yhteistyö on edelleen olennainen osa hyvää koulupolkua.

Olennaista uudessa opetussuunnitelmassa:

-         oppilaan oman aktiivisuuden ja vastuun kantamisen tukeminen

-         onnistumisen kokemukset

-         opetellaan asettamaan tavoitteita ja arvioimaan omaa oppimista

-         opitaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa

-         huomioidaan yksilölliset tavat oppia

-         erilaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen

-         teknologian hyödyntäminen

-         laaja-alainen osaaminen (mm. oppimisen ja työelämän taidot, yrittäjyys, itsestä huolehtiminen,  osallisuus, monilukutaito, tvt)

-         valinnaisuutta alaluokille lisää

-         yhteiskuntaopin ja toisen kotimaisen kielen opiskelu jo alaluokilla

-         monialaiset oppimiskokonaisuudet, projektit ja teemat

-         arviointimenetelmien monipuolisuus

-         kodin ja koulun yhteistyö

 

Kati Heikkilä

perusopetuksen opetuskoordinaattori

kati.heikkila@sastamala.fi

Lähteenä käytetty:

 

http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/opetussuunnitelma_ja_tuntijako/uudet_opetussuunnitelmat_pahkinankuoressa



7. kesäkuuta 2016 13.10

Perhepalveluverkosto on toiminut Sastamalassa aktiivisesti jo muutaman vuoden ajan. Tavoitteenamme on vahvistaa kuntalaisten elämänhallintaa siten, että verkoston toimijat ja palvelut olisivat helposti näkyvillä ja löydettävissä asiakkaita varten. Uusia palveluita on kehitetty ja ne pyritään tuomaan lähelle asiakkaita.

Apua lainattavissa kirjastokortilla

Yksi uusimmista tulokkaista on APUA ARKEEN -lainaamo, joka on toiminut Sastamalan pääkirjaston tiloissa noin kahden kuukauden ajan. Lainaamosta on saatavilla muun muassa lapsen ja nuoren oman toiminnan ohjausta ja ajan hahmottamista helpottavia sekä keskittymistä ja rentoutumista lisääviä apuvälineitä.

apuvälineitä_1
Keskittymistä voi parantaa esimerkiksi kuulosuojaimilla, tiimalasilla, aktiivirullalla ja terapiaketjulla.

apuvälineitä_4
Käytöksen liikennevalot, Timetimer -kello, ajastinkello ja nystyräjalat opettavat rauhoittumista.

apuvälineitä_3
Painotuotteiden on todettu helpottavan hermostojärjestelmää ja edistävän oikeanlaista valppaustasoa.

Ikäihmiset voivat lainata esimerkiksi ruokailu- ja ruuanvalmistustilanteisiin liittyviä pienapuvälineitä sekä kehon hallintaa ja voimaa harjoittavia välineitä.

apuvälineitä_2
Pystykahvainen juustohöylä, kannenavaaja, nappikoukku ja yleisavaaja antavat apua keittiöpuuhissa.

apuvälineitä_5
Poimintapihdit, avaajahattu, yleissakset ja pikkusakset ovat apuna arjen askareissa.

On tärkeää saada kokeilla välineen hyötyä ennen ostopäätöstä, tämä mahdollistuu nyt lainaamon avulla. Jokaisesta välineestä löytyy käyttöohjeet ja niitä saa lainata kirjastokortilla.

Tervetuloa tutustumaan ja lainaamaan arjen apuvälineitä!

Aurinkoista kesää kaikille toivottaen

Pirita Rantanen

Perhepalvelukoordinaattori
Perhepalveluverkosto